Maneesiton tulevaisuus - täältä tullaan!

En ole vuosiin - tai no, oikeastaan vuosikymmeniin - harrastanut aktiivisesti ratsastusta maneesittomalla tallilla. Toki Danin aikana Aulangolla oli vain pieni maneesi, jonne ei tuntien sekaan päässyt ratsastamaan, joten mentiin aika paljon ulkokentällä sään sen salliessa. Mutta aina oli mahdollista mennä maneesiin kahdeksan jälkeen, kun tunnit päättyivät. Uuden maneesin rakennusaikana Rasmun kanssa oli myös tilanne, kun ainoa mahdollisuus oli ratsastaa ulkona. Mutta tuo maneesittomuus ajoittui melkein kokonaan kesäaikaan. Vain pari viimeistä kuukautta sinniteltiin syksyn keleissä. En siis oikeasti muista enää sitä, millaista on, kun vettä/räntää/rakeita tulee vaakatasossa ja olen pikkareita myöden niin litimärkä, että paleleminen saa hampaat kalisemaan. Tulevat kuukaudet saattavat täten olla erittäin mielenkiintoisia ja täynnä yllätyksiä. Yritin tässä tallituttuni kanssa muistella, miten rospuuttoaikaan ja/tai pimeällä hevoset aikoinaan liikutettiin, sillä ei ne mitään vapaapäiviä saaneet huonon sään tai karsean kelin takia. Luulempa, että tänä päivänä jätetään hevonen jopa herkemmin ratsastamatta, jos on pakkasta tai sataa ja tuulee. 

Vaikka nuo lähestyvät huonot (oikeasti ihan kamalat) kelit hieman jännittävät, niin oikeasti olen kuitenkin  aivan innoissani siitä, että talli kuuluu taas säännöllisesti elämääni. Tuntuu aivan mielettömän hyvältä odottaa joka ikistä tallipäivää. 

Ollaan tässä nyt kesä tutustuttu tuon ihanan tamman kanssa toisiimme. Mitä enemmän prinsessan kanssa touhuan, sitä enemmän siitä tykkään. Vaikka itse ratsastuksessa en ole vielä kunnolla löytänyt niitä oikeita nappuloita, niin en ole huolissani, sillä uskon, että vähitellen nekin kyllä löytyvät. Ja mikä kiire meillä on? En ole suunnitellut kilpailevani tai oppivani jotain uutta ja ihmeellistä. Tavoitteeni ovat maanläheisemmät; haluan oppia ratsastamaan tuota ihanaa persoonallista tammaa. Haluan saavuttaa sen luottamuksen, löytää yhteyden, joka säilyy, tai ainakin palautuu nopeasti silloinkin, kun hänen mielestään ympärillä on / tapahtuu jotain hurjan ”huolestuttavaa”. Pieniä hyviä hetkiä meillä on lähes joka kerta ollut jo hieman enemmän kuin edellisellä ratsastuskerralla. Edistymme siis ikku pikku askelin. Ja tällä hetkellä se riittää minulle, sillä tämä tamma on niin erilainen ratsastaa kuin yksikään omista hevosista - tai oikeastaan yksikään hevonen, jolla olen ratsastanut. 

Santtu oli aivan ihana hellyyttävä ruuna ja sen kanssa oli todella mukava touhuta. Santun kanssa oli niin rentouttavaa lähteä käyntimaastoon ja vain nauttia luonnon kauneudesta, rauhasta ja yli päänsä satulassa istumisesta. Oltiin ihan kaksistaan, ilman huolen häivää. Santun kanssa ei tarvinnut olla ”hereillä” vapaana juoksevien koirien, takaa hurahtavien fillareiden, yläpuolella kirkuvien naakkojen tai tuulenpuuskien vuoksi. Santtu oli aivan uskomaton nuori, niin maastovarma, että moni aikuinen hevonen ei pysty samaan. Melkein yhden käden sormilla voi laskea ne kerrat, kun se jotain pelästyi ja otti loikat tai säntäsi jonnekin. Santtu oli niin erilainen kuin Jaska; itse rauhallisuus ja tyyneys. 

Mutta Aida sitten! On olo kuin olisin löytänyt Jaskan korvikkeen. Siis oikeasti. Tamma on yhtä hölmö ja hassu. Lähes yhtä ”hereillä” ja lähes yhtä herkkä ”huolestumaan” asioista kuin Jaska. Hän käyttäytyy karsinassa aivan samalla lailla; on yhtä utelias, yhtä rapsutuksenkipeä ja rakastaa yhtä paljon harjaamista ja hoitoja. Ja pakko sanoa, että Aida on karsinan ulkopuolellakin kuin Jaska: laitumelta hakiessa se on kuulevinaan järveltä jotain ja tekee salamannopean käännöksen äänen suuntaan, tanssahtelee taluttaessa, kun on niin "pelottavaa", mutta tekee sen löysällä narulla ihan niin kuin Jaakko. Aida on kuin laimennettu versio meidän HuliVilistä. Sopii tällaiselle tädille siis kuin nenä päähän.

Olen äärettömän kiitollinen - ja vähän ihmeissänikin - kun tamman kasvattaja-omistaja sekä sen varsinainen ratsastaja kelpuuttivat minut tämän ainutlaatuisen tamman tiimiin. Toivon, etten tuota pettymystä. Mielenkiinnolla ja pienellä jännitukselläkin odotan tulevaa maneesitonta syksyä ja talvea.