Onko synti olla sairauslomalla?

Olen kärsinyt koko syksyn varpaiden, päkijöiden ja sormien kivusta, särystä, kolotuksesta, turvotuksesta ja napsumisesta. Olen juossut työterveydessä hakemassa milloin mitäkin troppia, syönyt tulehduskipulääkekuureja toinen toisensa perään ja pitänyt taatusti pystyssä yhden paikallisista apteekeista syömälläni lääkemäärällä. Olen sisukkaasti noussut joka ikinen aamu klo 6:15-junaan siitäkin huolimatta, että usein edeltävänä yönä en ole saanut nukuttua särkyjeni vuoksi montaakaan tuntia. Olen ollut stressaantunut, kipeä, ärtynyt, väsynyt, kärttyinen ja katkera. Päivääkään en ole saikulla ollut. Mutta lopulta katkesi tämänkin tädin pinna ja oli pakko marssia työterveyteen pyytämään lähetettä käsikirurgille - jotain oli yksinkertaisesti pakko tehdä ennen kuin mahalaukkuni sanoisi sopimuksensa irti tulehduskipulääkkeiden määrästä.

Ja niin sitten kävi, että viime viikon tiistaina käsikirurgi pisti kahteen niveleen kortisonit ja määräsi vasemman käden peukalon "pakkolepoon" kahdeksi viikoksi. Ensimmäinen tunne oli huojentunut, sain apua vaivaan ja uskoa tulevaisuuteen. Vaan sitten iski se tavallinen morkkis: apua, enhän minä voi jäädä saikulle, kun voisin aivan hyvin mennä töihin! Voisihan sitä töitä yrittää tehdä ilman vasuria- ihan oikeasti, kyllä minä siihen pystyisin. Eihän sitä palavereissa kättä tarvitse ja koneella voi näpytellä yhdelläkin kädellä (tämä on tosin aika hidasta toimintaa...) ja hiirenkin voi vaihtaa oikeaan käteen. Ja, enhän minä ollut viime talvenakaan saikulla, vaikka oli vasemman käden neljässä metakarpaalinivelessä tulehdus, söin tulehduskipulääkkeitä, enkä saanut kättä käyttää, mutta töihin menin. Niin ja kuljinhan minä syksylläkin töihin, vaikka päkijät olivat tulessa työmatkakävelyistä ja leposärky piti hereillä öisin. Miten tämä nykyinen tilanne nyt muka eroaisi niistä? Enhän minä voi saikulle jäädä, sehän on laiskottelua ja minua kipeämmätkin ihmiset raahautuvat töihin. Minähän suorastaan lintsaan, jos jään kotiin. Uskallanko edes ulos mennä? Jos joku näkee ja puhuu, että tuolla se akka vaan ulkoilee, vaikka töissä pitäis olla...

Tiistaina olin kuin pahanteossa, kun kävelin tallille illalla. Ruunalle oli jo ajat sitten sovittu hieronta, enkä tohtinut sitä perua, kun olisi sitten siirtynyt hamaan tulevaisuuteen. Vaikka pakko myöntää, että ajan peruminenkin kävi mielessä, kun kerta olen saikulla... Omatunto kolkutti, vaikka en oikeasti tehnyt tallilla mitään muuta kuin katselin. Ihana hevoshierojamme, Lohjelmin Susanna, haki itse hevosen karsinasta ja hoidon jälkeen loimitti ruunan ja palautti sen karsinaan. Minä vaan katselin.

Samanlainen syntinen olo tuli seuraavana päivänä, kun illalla lähdin esikoisen seurana tallille. Jälleen en tehnyt siellä itse mitään, olin lähinnä "turvahevosena" tyttären kävellessä ruunallaan pimeällä rantatiellä. Vaan omatunto soimasi, kun näin otin ja uskalsin poistua kotoa sairastamasta.

Sitä seuraavana päivänä uskaltauduin lähtemään kävelylenkille kaupunkiin ja uutukaiseen ostoskeskukseen. Oli ihanaa nähdä kotikaupunkia pitkästä aikaa! En muista koska viimeksi olisin keskustassa käynyt muuta kuin vanhemmillani kylässä. Kun kulkee arkena töissä pääkaupungissa, ei liiemmin illalla jaksa kotoa kaupunkiin lähteä. Ja sitä paitsi kaikki kaupathan (ruokakauppoja lukuunottamatta) ovat jo kiinni siinä vaiheessa, kun minä saavun töistä kotiin. Oli oikeasti rentouttavaa istahtaa kahvilaan kahville. Nauttia juoma rauhassa ja seurata ohikulkevia ihmisiä. Minulla ei ollut kiire mihinkään ja aamulla otettu pitkävaikutteinen kipulääke piti peukalonkin mukavasti oireettomana. Oli oikeasti hyvä ja rauhallinen olo.

Joo, hyvä ja rauhallinen olo siihen asti, kunnes iski valtaisa morkkis siitä, että istuin siinä, kahvilassa, enkä suinkaan töiden ääressä. Siellä minä "lintsasin" töistä keskellä päivää. Ihan samalla lailla olisin voinut istua palaverissa piikitetyn peukaloni kanssa. Vai olisinko? Olisinko voinut viettää kokonaisen työpäivän käyttämättä lainkaan kättäni? Tai kokonaisen viikon ilman vasenta peukaloa? Ja mikä merkitys kokonaistoipumisen kannalta oli sillä, että nyt oikeasti koin oloni rentoutuneeksi ja hyväksi sen normi stressitunteen sijaan. Kyseenalaistinko käsikirurgin ammattitaidon sillä, että epäilin minulle määrättyä sairauslomaa turhaksi? Miksi olo tuntui niin pahuksen syntiseltä, vaikka minulla oli oikeasti syy olla pois töistä? En ollut pyytänyt (tälläkään kertaa) sairauslomaa. En ollut edes vihjaissut siihen suuntaan, että en kykenisi menemään töihin - päinvastoin, olin sanonut, että kykenisin "pienellä haitalla" olemaan töissä. Lääkäri - tuo koulutuksen saanut ammattilainen - oli ollut kanssani eri mieltä töihin menosta piikitetyn peukalon kanssa.

Mutta miksi olo on kuin pahanteossa olisi?

Miksi me suomalaiset ajattelemme automaattisesti olevamme jotenkin lintsareita, luusereita ja porukan pettureita, jos joudumme jäämään sairauslomalle? Mitä pahaa siinä on? Ei sota yhtä miestä kaipaa! Eikä kukaan ole korvaamaton. Työyhteisöni on taatusti pärjännyt vallan mainiosti, vaikka olenkin ollut sieltä pois. Itse olen saanut levätä ja kerätä akkuja muuhunkin jaksamiseen kuin vain peukalon kanssa pärjäämiseen. Miksi siis kuitenkin on näin pahuksen syntinen olo?

Vakuutukset ovat samanlaisia, ehtojen tulkinnat eivät - ÄLÄ siis ota hevosellesi vakuutusta Pohjolasta!

Tämä täti kuuluu niihin harvoihin ihmisiin, jotka lukevat aina vakuutuslaskun mukana tulevat vakuutusehdot. Jotenkin on vaan sellainen olo, että haluaa tietää, mistä oikein maksaa ja mitä tapahtuu, jos jotain sattuu. Onneksi (kop kop! koputan puuta) kauheasti ei ole tarvinnut elämässä vakuutusyhtiötä vaivata, sen verran onnellisesti on elämä rullannut.

Vaan sattuipa sitten eräänä päivänä, että hevosemme alkoi liikkua oudosti. Ruuna ei ontunut tai ollut varsinaisesti edes epäpuhdas. Liikkui vaan jotenkin töpösti. Liike oli lyhyttä molempiin suuntiin täysin symmetrisesti. Kaarteilla ja suoralla ratsastamisella ei ollut eroa. Oli kesä ja herran kaviot olivat kasvaneet enemmän kuin kengitysvälillä yleensä. Niinpä ajatuksena oli, että varoo jalkojaan liian pitkien kynsien vuoksi. Vaan ei auttanut kengitys. No, olisiko lavat lukossa, kun edellisestä hieronnasta oli päässyt vierähtämämään luvattoman pitkä aika ja treeni oli kuitenkin ollut normaalia. Kutsuttiin hieroja, jumeja oli, vaan ei parantunut liike vieläkään. Ei auttanut siis muu kuin varata aika klinikalle. Onneksi oli tullut otettua aikoinaan vakuutus, sehän korvaisi luonnollisesti kaiken. Vai korvaisiko? Tsekataampas vielä ehdot.Pohjolan hevosvakuutus sanoo hoitokulujen korvaamisesta näin:

"1.2 Korvattavat hoitokulut;

Hoitokulun korvaamisen edellytyksenä on, että sairauden tai vamman tutkimus tai hoito
on eläinlääkärin suorittamaa tai määräämää. Lisäksi tutkimusten ja hoitojen tulee olla yleisesti hyväksytyn eläinlääketieteellisen käsityksen mukaisia ja kysymyksessä olevan sairauden ja
vamman hoidon kannalta välttämättömiä. Näistä hoitokuluista korvataan maksut eläinlääkärin suorittamista tutkimus- ja hoitotoimenpiteistä, eläinlääkärin matkakustannukset, maksut sidetarvikkeista ja lääkelaitoksen antaman luvan perusteella apteekista myytävistä lääkevalmisteista, maksut röntgen- ja laboratoriotutkimuksista, eläinlääkärin määräämä yksi sairaskengitys sairautta tai tapaturmaa kohti."

Viisaana ihmisenä tarkistin vielä vakuutuksen rajauksetkin. Niitä Pohjolan vakuutuksesta löytyi aika kattava lista muun muassa rasitusvammat, jänteiden ja nivelten vammat jne. Mutta minulla ei kuitenkaan ollut huolta, koska tutkimuskulut korvattaisiin joka tapauksessa - emmehän tienneet, mikä ruunalla oli pielessä.

Ja ei kun ruunan kanssa klinikalle.

Klinikalla sitten tutkittiin ja kuvattiin. Yleinen tarkastus, taivutuskokeet, ontumatutkimus, kahdeksan röntgenkuvaa. Epämääräisen liikkumisen syyksi paljastui etujalkojen alanivelten ärsytystila / niveltulehduksen esiaste, ei kulumaa tai nivelrikkoa, ainoastaan tuo harmiton, parannettavissa oleva tulehdus. Piikit kehä- ja kavioniveliin ja "that's it". Vajaa 700 euroa ja kiitos. Ruuna takaisin traikkuun, kotia kohti ja saikulle. Onneksi on vakuutus, niin saa edes jotain tuostakin takaisin.

Tai niinhän sitä luulisi...

Pohjola epäsi koko vahingon! Totta - koko vahingon. Korvausta ei maksettu edes tutkimuskuluista, koska syyksi oli lopulta paljastunut niveltulehdus - ja nivelethän oli rajattu pois korvauksen piiristä. Edes tutkimuskuluja ei korvattu, vaikka klinikalle mennessämme meillä ei ollut mitään hajua siitä, missä vika oli. Hevonen oli liikkunut täysin symmetrisesti molempiin suuntiin, se ei ollut missään vaiheessa ontunut, eikä muutakaan viitettä nivelten vaivasta ollut tullut esiin. Vika olisi aivan yhtä hyvin voinut olla lavoissa, lantiossa, selässä tai vaikkapa kaulan lihaksistossa. Tästäkin huolimatta Pohjola vetosi siihen, että LOPULTA syy löytyi ehdoissa rajatulta alueelta.

Tämän tädin niskakarvat nousivat pystyyn. Humaanipuolella tutkimuskulut olisi vastaavassa epäspesifisessä tilassa korvattu ja olin sata-varma, että kaikki muut yhtiöt kuin Pohjola olisivat tutkimuskulut korvanneet. Oli siis pakko tehdä empiirinen tutkimus edellisen hevosemme hevosvakuutuksen yhtiöön, nykyiseen Lähitapiolaan. Ja, kas kummaa, heidän ehtonsa olivat lähes sanasta sanaan täsmälleen samat kuin Op-Pohjolan vakuutuksen ehdot. Vaan mitä vastasi Lähitapiola, kun esitin asian ja kysyin korvattavuutta? Lähitapiolasta vastattiin, että tutkimuskulut korvataan diagnoosiin asti, mutta itse sairautta ja sen hoitoa ei korvata.

Miten on mahdollista, että lähes identtisiä vakuutusehtoja voidaan tulkita täysin vastakkaisesti? Mitä Pohjolan vakuutus oikeasti korvaisi? Mitä eläinlääkärin tutkimuksia hoitokuluvakuutuksen tutkimuskulut kattavat? Siis oikeasti? Maksanko täysin turhaan vakuutusta? Jos kaikki tutkimuskulut, jotka johtavat ehdoissa rajattuun sairauteen evätään, ei ehtoja tarkastellessa tule korvattaviksi toimenpiteiksi oikeastaan mikään muu kuin ähkyleikkaus ja sen hoito. Tästäkin maksaisin itse joka tapauksessa 25 % kuluista itse. Antaisinko edes tehdä hevoselleni koko ähkyleikkausta? Herää kysymys: mitä oikeastaan teen koko hoitokuluvakuutuksella? Tai ehkä se suurin kysymys kuitenkin on: miksi hemmetissä vaihdoin vakuutusyhtiötä...

Mitä tästä kaikesta opin? Opin: älä koskaan ikinä milloinkaan ota hevosellesi vakuutusta Op Pohjolasta. 

Mihin tarvitaan neljä vuodenaikaa?

Se on nyt syksy, turha väittää muuta. Syksy siitäkin huolimatta, että on edelleen elokuu ja elokuuhan on se kolmas kesäkuukausi, jos kaikki 12 kuukautta jaetaan tasaisesti kaikille neljälle vuodenajalle.

Inhoan syksyä. Olen aina inhonnut ja tulen aina inhoamaan. En vain voi sietää sitä järkyttävää kuran, liejun ja sateen määrää, mikä väistämättä tulee eteen syksyllä. Puhumattakaan pimeistä kylmistä illoista ja jäisistä - pimeistä - pakkasaamuista. Syksyssä ei yksinkertaisesti ole mitään kivaa. Ei mitään. Joku puhisee vastalauseena tässä vaiheessa, että onhan syksyssä kauniit ruskan värit ja niin ihanan kirpeät pakkasaamut. Jaa? Mitä kivempaa ja kauniinpaa on keltaisissa lehdissä kuin kesän keltaisissa kukkasissa? Onko ruska jotenkin kauniimpi kuin kukkiva kesäniitty? Ja mitä niin ihanaa on kirpeässä pakkasaamussa? Jos olet liikkeellä autolla, saat ensin raapia vartin tuulilasia jäästä ennen kuin voit edes lähteä mihinkään. Jos olet liikkeellä fillarilla, on jarrut ja vaihteet taatusti jäässä ennen kuin olet kilometrin polkenut ja lisäksi saat keskittyä siihen, että pysyt edes jäisellä asfaltilla pystyssä pyörälläsi. Ja tuon pitäisi olla niin ihanaa?Kuinka moni meistä ihan oikeasti valitsisi kirpeän pakkasaamun, jos toisena valintana olisi vaikka aamu ja 24 astetta?

Pitkän märän, kuraisen, liejuisen, pimeän ja kylmän syksyn jälkeen tulee vieläkin pimeämpi ja kylmempi talvi - jos tulee. Enää ei voi siihenkään luottaa, että lumi toisi edes hieman piristystä pimeään ja ankeaan maisemaan. Jos lumi tulee - ja jopa jää maahan - tuo se mukanaan oikeat pakkaset. Kelit, jolloin naama jäätyy, sormet jäätyy, korvat jäätyy, kroppa jäätyy, jalat jäätyy, varpaat jäätyy, kaikki jäätyy. Jäätyy siitäkin huolimatta, että olet pukenut yllesi untuvatakin ja kaikki mahdolliset ali-, väli- ja päälikerrastot ja puolet vaatehuoneesi vaatteista. Olet aina jäässä. Ihan aina, kun vaan nenäsi ulos työnnät.

Ja jos ei oikea talvi tule, niin kuin sen kalenterin mukaan joulukuussa kuuluisi tulla, niin se "ah niin ihana" syksy vain ottaa ja jatkuu yliaikaa luvallisesta kolmesta kuukaudestaan. Vettä ja räntää tulee. Koko ajan on pimeätä ja kylmää. Tuulee ja kura lentää. Kun lähdet töihin, on pilkkopimeää. Kun tulet töistä, on pilkkopimeää. On märkää, kylmää ja kuraista.

En ole ikinä ymmärtänyt väitettä, että neljä vuodenaikaa olisi jotenkin hieno asia. Tai väitettä, että ilman syksyä ja talvea emme osaisi nauttia kesästä. Ja pah! Minä ainakin olisin heti valmis vaihtamaan siihen, että on aina ja ikuisesti kesä. Ja taatusti osaisin nauttia siitä. En minä siihen kesästä nauttimiseen 10 kuukautta paskakeliä tarvitse! Ja kuinka moni ihan oikeasti rehellisesti pystyy sanomaan, että olisi mieluummin viikon 25 asteen pakkasessa kuin 25 asteen lämmössä, jos valita saisi? Tai kuinka moni on tosissaan sitä mieltä, että on aivan ihanaa kastua työmatkalla, kun räntää sataa vaakasuoraan tuulen ollessa 10 m/s ja lämpömittari on nippa nappa plussan puolella?

Minkä ihmeen takia nämä samat "syksy ja talvi on ihanaa"-ihmiset sitten matkustavat joka saamarin talvi jonnekin etelän lämpöön kahdeksi viikoksi? Ja  miksi 99% suomalaisista on kuin myrkyn nielleitä syyskuusta huhtikuuhun, jos kerta on niin hemmetin kivaa, kun on neljä vuodenaikaa?

Syksy on aivan turha vuodenaika. Ja niin on talvikin. Jos niissä olisi jotain niin mahtavaa ja hienoa, Suomen pitäisi suorastaan kuhista turisteja syyskuusta huhtikuuhun. Vaan eipä tänne liiemmin ulkomaalaisia marraskuussa eksy...

Veljeni on asunut yli kymmenen vuotta alueella, jossa on vain yksi ainoa vuodenaika, kesä. Se kestää tammikuusta joulukuuhun - joka ikinen vuosi. On aina lämmin - siis ihan aina, 24/7. Lämpötila ei koskaan - siis koskaan - laske alle 21 asteen. Ja onko se veljestäni tylsää? Ei. Ei ole. Onko hän kaivannut syksyä, talvea tai kevättä? Ei. Osaako hän nauttia kesästä ilman kahdeksan kuukauden rospuuttoaikaa? Osaa. Ja nauttii. Nauttii ihan oikeasti.

Rahastusta - sanoo täti!

Varma vanhenemisen merkki on varmaankin se, että huomaa ajattelevansa, että ennen olisi asiat olleet jotenkin paremmin. Olen siis vanha ja täti, siis melkein toinen jalka haudassa, kun myönnän olevani vakavasti sitä mieltä, että ennen eläinten omistajilla oli maalaisjärkeä huomattavasti enemmän kuin nykyään. Tai sitten nykyään mainosten aivopesu onnistuu paremmin kuin ennen. En väitä, että kaikki olisi nykyään huonommin kuin ennen - en todellakaan. Nykyään moni asia on fiksumpaa, helpompaa ja parempaa, mutta silti löydän tästä ajasta paljon pelkkää halua päästä eläimen omistajan rahakukkarolle. Rahastusta näin yhdellä sanalla sanottuna.

Jaa miten niin? No, otetaanpa esimerkiksi vaikka kissa.

                                              

Mitä kissa söi ennen kuin tuli Sheba, Latz ja muut pikkkuruiset purnukat ja pussit? Oletko koskaan katsonut kuinka monta hyllymetriä varataan marketeissa tilaa kissanruoalle? Veikkaisin, että hyllymetrejä on ennemmän kuin esimerkiksi lastenruoille. Ja kaiken tuon täysin välttämättömän ruoan lisäksi meille kaupataan tarppeellisena jos jonkinlaista bling bling kaulapantaa ja pehmolelua. Kissat eivät kertakaikkiaan voi tulla toimeen ilman niitä. Ja jos et osta näitä megakilohintaisia aterioita lemmikillesi, olet tietämätön, tyhmä, etkä ymmärrä eläimesi parasta, olet siis suorastaan eläinrääkkääjä. Eihän kissasi tuolloin saa kaikkia vitamiineja, hivenaineita, kaloreita ja muita täysin välttämättömiä ainesosia, eikä taatusti turkki kiillä ja kissasi voi kerrassan huonosti.

Tottako? Täti on tässä asiassa tyystin eri mieltä. Ei minulla ole yhtäkään tilastoa tai muuta dokumenttia, mihin voisin argumenttini perustaa, mutta uskallan silti väittää, että tuo kaikki on todellista soopaa ja 99 % kissan välttämättömiksi väitetyistä ravintoaineista on pelkkää shittiä! Jaa miten niin? No, ensinnäkin kaikki - siis kaikki - tietämäni yli kaksikymppisiksi eläneet kissat ovat syöneet kaikkea muuta, mutta eivät noita markettien minimaalisten ruokapurnukoiden sisältöjä. Ne ovat syöneet kalanperkuujätteet, tavallsita kotiruokaa ja saaneet jopa (nyt viimeistään rotukissan omistajat pyörtyvät kauhusta tietämättömyydestäni ja vanhanaikaisuudestani) kermaa silloin tällöin tassillisen. Tämän lisäksi ne ovat ihan itse pyydystäneet aterioikseen päästäisiä, myyriä, hiiriä ja pikkulintuja. Turkki on kiiltänyt ja kissat ovat olleet silminnähden tyytyväisiä ja onnellisia elämänsä loppuun asti. Ja aivan ilman sheboja ja latzeja.

No, entä koirat sitten?



Uskallan väittää, että koirille löytyy marketeista kissojakin enemmän aivan mahdottoman tärkeitä ravintoaineita sisältäviä purkkeja ja säkkejä. Ja kun ruokarintamalla on jo lähes kaikki mahdollinen keksitty, on uutena valtauksena kaiken maailman takit ja tossut, joita ilman koira parka ei todallakaan voi nenäänsä ulos pistää muutoin, kun kesäkelillä. Täytyyhän koiralla olla vähintäänkin saman sävyinen ulkokolttu omistajansa kanssa ja kaulassa kristallikoristeinen kaulapanta.

Hei haloo! Mihin meidän maalaisjärkemme on kadonnut? Se on koira! Koira, periytynyt sudesta, eläin, ei mikään ihminen. Se ei tiedä, minkä  värinen kolttu sillä on niskassaan tai onko sen kaulapannassa kristallia vai ei. Se nuuhkii maata, merkkaa reviirinsä ja nauttii ulkona olosta ja liikunnasta. Syö, mitä kuppiin laitetaan.

Meillä oli muksuna isoja koiria. Ei niille syötetty tehdasvalmisteista muonaa ja silti niiden turkit kiilsivät ja ne elivät pitkän elämän - voisin jopa väittää, että onnellisen sellaisen. Meillä koira söi aina samaa ruokaa kuin me ihmiset. Yhtä lajia "nappuloita" oli ruoan lisäksi ikään kuin herkkuna, mutta muuten kaikki tarvittava saatiin siitä meidän äidin tekemästä kotiruoasta. Äiti valmisti välillä maksasta ja tai munuaisista lisäherkuksi "puuroa", jota sitten sekoitettiin ihan tavallisten keitettyjen perunoiden sekaan - ja kyllä kelpasi koirille. Koirat saivat myös säännöllisesti oikeita luita. Siis lihatiskiltä ostettuja, ei mitään eläinkaupan tehdasvastineita. Eikä meidän koirat olleet ripulilla tai mahavaivaisia. Ei ollut allergioita niin kuin nykyään tuntuu joka toimen purkkiruokaa syövä koira olevan.

Ja mitä tulee koiran pukemiseen... Voi hyvät hyssykät. Niillähän on turkki! Kuka oikein on keksinyt koirien "loimet"? Niiden fuktio on? Veikkaisin, että enemmänkin näyttä hyvältä kuin olla tarpeen. Kyllä koira tarkenee ulkoilla pakkasella sen mitä sen ulkoiluttajakin. Ja sadettakin niiden turkki kestää, hei, ihan oikeasti. Sen takia koiran karva on vähän kuin rasvainen, ettei vesi menisi siitä läpi. Mihin meidän ihmisten maalaisjärki on kadonnut?

Minulla ei ole kissaa, eikä koiraa. En siis oikeasti tiedä niistä yhtän mitään. Ja vielä vähemmän tiedän niiden ruokinnasta. Mutta olen tottunut ajattelemaan asioita maalaisjärjellä ja peilaamaan mielipiteitäni vuosien kokemukseen elämästä ja siitä, mitä olen ympärilläni nähnyt ja seurannut.

Hevosista minulla sen sijaan on vuosien kokemus ja voisin sanoa, että emme me hevosen omistajat ole lainkaan sen turvallisemmassa asemassa, mitä tulee mainosten uhrina olemiseen.

Meille tehdään erittäin selväksi se, kuinka hevosemme tarvitsee jos jonkinlaisia lisärehuja ollakseen onnellinen, varusteista puhumattakaan. Ilman merkkivarusteita - niitä kaikkein kallenpia - et todellaakaan ole ymmärtänyt hevosesi parasta.

Hevosen ruokinta antaa valtaisat mahdollisuudet rehuteollisuudelle. Kyllähän jokainen puskaratsu tarvitsee päivittäin pikkuriikkisen mitallisen kymmenestä eri purkista voidakseen hyvin. Ja kilpahevonen - sellaiseksihan jokainen harrastehevonen muuttuu rehuedustajan puheessa siinä vaiheessa, kun tämä kuulee sen 12-vuotiaan tytön tähtäävän ensimmäisellä ikiomalla hevosellaan seuratasolta aluetasolle. Ja eihän kilpahevonen voi selvitä millään, ellei saa sitä ja tota vitamiinia, kivennäistä, hivennaineita, yrttejä ja muita aivan välttämättömiä ainesosia. Ne on kerrassaan pakko hankkia tai kisakausi menee pilalle ja hevonen on onneton ja aliravittu. Ja pahinta, mitä hevosen omistajien piireissä voit sanoa on tietenkin se, että hevosesi syö ihan tavallista kauraa heinän lisäksi.

On ollut hassua seurata sitä, miten tuntihevosten ja yksityisten hevosten ruokavaliot eroavat. Tuntihevoset syövät hyvää heinää, kauraa ja kivennäistä. Jos heinän sokeripitoisuus laskee liikaa, saatetaan antaa hieman melassia korvikkeeksi, mutta Thats all. Ja tällä ne liikkuvat kahdesta kolmeen tuntia päivässä, kuutena päivänä viikossa ja voivat hyvin. Niillä ei ole ähkyjä, ripulia tai muitakaan suolisto-ongelmia, niiden karva kiiltää, ne ovat lihaksikkaita ja terveitä. Entä yksityiset sitten? Niille syötetään kymmenestä eri purkista kaikkia kalliita lisärehuja ja jos jonkinlaisia pellettejä ja myslejä. Eihän nyt mamin pieni mussukka tai juniorin kisapolle voi kauraa syödä! Ja nämä kalliit, kalliilla rehulla ruokitut hevoset liikkuvat sen nippa nappa tunnin päivässä, kärsivät ähkyistä ja ripuleista säännöllisin väliajoin. Mutta onneksi niihinkin vaivoihin on rehutehtaan edustajalla juuri oikean lainen purkki isolla rahalla ostettavaksi.

Mitä tulee kaikkeen muuhun ehdottomasti tärkeään ja välttämättömään, mitä jokaisella hevosella on aivan pakko - siis ehdottomasti - oltava. Siitä lupaan kirjoittaa aivan oman tekstin myöhemmin.