Jaa miten niin? No, otetaanpa esimerkiksi vaikka kissa.
Mitä kissa söi ennen kuin tuli Sheba, Latz ja muut pikkkuruiset purnukat ja pussit? Oletko koskaan katsonut kuinka monta hyllymetriä varataan marketeissa tilaa kissanruoalle? Veikkaisin, että hyllymetrejä on ennemmän kuin esimerkiksi lastenruoille. Ja kaiken tuon täysin välttämättömän ruoan lisäksi meille kaupataan tarppeellisena jos jonkinlaista bling bling kaulapantaa ja pehmolelua. Kissat eivät kertakaikkiaan voi tulla toimeen ilman niitä. Ja jos et osta näitä megakilohintaisia aterioita lemmikillesi, olet tietämätön, tyhmä, etkä ymmärrä eläimesi parasta, olet siis suorastaan eläinrääkkääjä. Eihän kissasi tuolloin saa kaikkia vitamiineja, hivenaineita, kaloreita ja muita täysin välttämättömiä ainesosia, eikä taatusti turkki kiillä ja kissasi voi kerrassan huonosti.
Tottako? Täti on tässä asiassa tyystin eri mieltä. Ei minulla ole yhtäkään tilastoa tai muuta dokumenttia, mihin voisin argumenttini perustaa, mutta uskallan silti väittää, että tuo kaikki on todellista soopaa ja 99 % kissan välttämättömiksi väitetyistä ravintoaineista on pelkkää shittiä! Jaa miten niin? No, ensinnäkin kaikki - siis kaikki - tietämäni yli kaksikymppisiksi eläneet kissat ovat syöneet kaikkea muuta, mutta eivät noita markettien minimaalisten ruokapurnukoiden sisältöjä. Ne ovat syöneet kalanperkuujätteet, tavallsita kotiruokaa ja saaneet jopa (nyt viimeistään rotukissan omistajat pyörtyvät kauhusta tietämättömyydestäni ja vanhanaikaisuudestani) kermaa silloin tällöin tassillisen. Tämän lisäksi ne ovat ihan itse pyydystäneet aterioikseen päästäisiä, myyriä, hiiriä ja pikkulintuja. Turkki on kiiltänyt ja kissat ovat olleet silminnähden tyytyväisiä ja onnellisia elämänsä loppuun asti. Ja aivan ilman sheboja ja latzeja.
No, entä koirat sitten?
Uskallan väittää, että koirille löytyy marketeista kissojakin enemmän aivan mahdottoman tärkeitä ravintoaineita sisältäviä purkkeja ja säkkejä. Ja kun ruokarintamalla on jo lähes kaikki mahdollinen keksitty, on uutena valtauksena kaiken maailman takit ja tossut, joita ilman koira parka ei todallakaan voi nenäänsä ulos pistää muutoin, kun kesäkelillä. Täytyyhän koiralla olla vähintäänkin saman sävyinen ulkokolttu omistajansa kanssa ja kaulassa kristallikoristeinen kaulapanta.
Hei haloo! Mihin meidän maalaisjärkemme on kadonnut? Se on koira! Koira, periytynyt sudesta, eläin, ei mikään ihminen. Se ei tiedä, minkä värinen kolttu sillä on niskassaan tai onko sen kaulapannassa kristallia vai ei. Se nuuhkii maata, merkkaa reviirinsä ja nauttii ulkona olosta ja liikunnasta. Syö, mitä kuppiin laitetaan.
Meillä oli muksuna isoja koiria. Ei niille syötetty tehdasvalmisteista muonaa ja silti niiden turkit kiilsivät ja ne elivät pitkän elämän - voisin jopa väittää, että onnellisen sellaisen. Meillä koira söi aina samaa ruokaa kuin me ihmiset. Yhtä lajia "nappuloita" oli ruoan lisäksi ikään kuin herkkuna, mutta muuten kaikki tarvittava saatiin siitä meidän äidin tekemästä kotiruoasta. Äiti valmisti välillä maksasta ja tai munuaisista lisäherkuksi "puuroa", jota sitten sekoitettiin ihan tavallisten keitettyjen perunoiden sekaan - ja kyllä kelpasi koirille. Koirat saivat myös säännöllisesti oikeita luita. Siis lihatiskiltä ostettuja, ei mitään eläinkaupan tehdasvastineita. Eikä meidän koirat olleet ripulilla tai mahavaivaisia. Ei ollut allergioita niin kuin nykyään tuntuu joka toimen purkkiruokaa syövä koira olevan.
Ja mitä tulee koiran pukemiseen... Voi hyvät hyssykät. Niillähän on turkki! Kuka oikein on keksinyt koirien "loimet"? Niiden fuktio on? Veikkaisin, että enemmänkin näyttä hyvältä kuin olla tarpeen. Kyllä koira tarkenee ulkoilla pakkasella sen mitä sen ulkoiluttajakin. Ja sadettakin niiden turkki kestää, hei, ihan oikeasti. Sen takia koiran karva on vähän kuin rasvainen, ettei vesi menisi siitä läpi. Mihin meidän ihmisten maalaisjärki on kadonnut?
Minulla ei ole kissaa, eikä koiraa. En siis oikeasti tiedä niistä yhtän mitään. Ja vielä vähemmän tiedän niiden ruokinnasta. Mutta olen tottunut ajattelemaan asioita maalaisjärjellä ja peilaamaan mielipiteitäni vuosien kokemukseen elämästä ja siitä, mitä olen ympärilläni nähnyt ja seurannut.
Hevosista minulla sen sijaan on vuosien kokemus ja voisin sanoa, että emme me hevosen omistajat ole lainkaan sen turvallisemmassa asemassa, mitä tulee mainosten uhrina olemiseen.
Meille tehdään erittäin selväksi se, kuinka hevosemme tarvitsee jos jonkinlaisia lisärehuja ollakseen onnellinen, varusteista puhumattakaan. Ilman merkkivarusteita - niitä kaikkein kallenpia - et todellaakaan ole ymmärtänyt hevosesi parasta.
Hevosen ruokinta antaa valtaisat mahdollisuudet rehuteollisuudelle. Kyllähän jokainen puskaratsu tarvitsee päivittäin pikkuriikkisen mitallisen kymmenestä eri purkista voidakseen hyvin. Ja kilpahevonen - sellaiseksihan jokainen harrastehevonen muuttuu rehuedustajan puheessa siinä vaiheessa, kun tämä kuulee sen 12-vuotiaan tytön tähtäävän ensimmäisellä ikiomalla hevosellaan seuratasolta aluetasolle. Ja eihän kilpahevonen voi selvitä millään, ellei saa sitä ja tota vitamiinia, kivennäistä, hivennaineita, yrttejä ja muita aivan välttämättömiä ainesosia. Ne on kerrassaan pakko hankkia tai kisakausi menee pilalle ja hevonen on onneton ja aliravittu. Ja pahinta, mitä hevosen omistajien piireissä voit sanoa on tietenkin se, että hevosesi syö ihan tavallista kauraa heinän lisäksi.
On ollut hassua seurata sitä, miten tuntihevosten ja yksityisten hevosten ruokavaliot eroavat. Tuntihevoset syövät hyvää heinää, kauraa ja kivennäistä. Jos heinän sokeripitoisuus laskee liikaa, saatetaan antaa hieman melassia korvikkeeksi, mutta Thats all. Ja tällä ne liikkuvat kahdesta kolmeen tuntia päivässä, kuutena päivänä viikossa ja voivat hyvin. Niillä ei ole ähkyjä, ripulia tai muitakaan suolisto-ongelmia, niiden karva kiiltää, ne ovat lihaksikkaita ja terveitä. Entä yksityiset sitten? Niille syötetään kymmenestä eri purkista kaikkia kalliita lisärehuja ja jos jonkinlaisia pellettejä ja myslejä. Eihän nyt mamin pieni mussukka tai juniorin kisapolle voi kauraa syödä! Ja nämä kalliit, kalliilla rehulla ruokitut hevoset liikkuvat sen nippa nappa tunnin päivässä, kärsivät ähkyistä ja ripuleista säännöllisin väliajoin. Mutta onneksi niihinkin vaivoihin on rehutehtaan edustajalla juuri oikean lainen purkki isolla rahalla ostettavaksi.
Mitä tulee kaikkeen muuhun ehdottomasti tärkeään ja välttämättömään, mitä jokaisella hevosella on aivan pakko - siis ehdottomasti - oltava. Siitä lupaan kirjoittaa aivan oman tekstin myöhemmin.
