Noin vanhassa paikassa käytyäni tuli mietittyä vanhenemistä yleensäkin. Ei täti sentään yhtä vanha ole kuin tuo stadion, mutta ei minkään näkökulman mukaan kyllä enää nuorikaan.
Milloin ihminen on vanha? Tai milloin ihminen lakkaa olemasta nuori? Koskeeko sama "vanhaksi muuttumisen ikä" niin naisia kuin miehiä? Tai kuka määrittelee sen, että kuka on nuori, kuka vanha ja kuka sopivan ikäinen?
Muistan kuinka peruskoulussa ollessani lukiolaiset tuntuivat jo täysin aikuisilta. Lukion ekalla kolmasluokkalaisia katseltiin ylöspäin ihaillen ja haaveillen siitä, että jonain päivänä itsekin olisi niin vanha. Kun sitten siihen abi-ikään pääsi, tajusi olevansa kaikkea muuta kuin "vanha ja aikuinen", mutta edelleen kuvitteli kaksvitosena muuttuvansa aikuiseksi, täysijärkiseksi, kaikkitietäväksi ja viisaaksi. Samalla sitä ajatteli kolmekymppisten olevan suurin piirten elämänkaarensa loppupuoliskolla. Nelikymppiset melkein toinen jalka haudassa. Ja siitä eteenpäin olikin sitten jo todellinen vanhuus.
Kun oma äitini täytti 50, pidin häntä jo "ihan älyttömän vanhana" siitäkin huolimatta, että kaikkien kavereidenkin äidit ja isät olivat vähintäänkin viisikymppisiä. Kun sisareni täytti viisikymmentä, se tuntui täysin käsittämättömältä. Eihän hän ole ollenkaan vanha, ei hän voi täyttää 50 vuotta?!
Minulla sentään on vielä matkaa tuohon viiteenkymmeneen (syvä huokaus...), mutta olen joka tapauksessa keski-ikäinen ja toisinaan se tarkoittaa, että siis vanha. Tai jos en vanha, niin kuitenkin sen ikäinen, etten esimerkiksi voi enää pukea päälleni ihan mitä tahansa näyttämättä täysin naurunalaiselta. Nuorena / nuorempana käytin paljon lyhyitä hameita. Nyt, jos laittaisin päälleni reilusti polven yläpuolelle päättyvän hameen, tekisi se minusta aika epätoivoisen ja säälittävän oloisen "nuoruuden metsästäjän". Samoin luultavasti tiukat slimmit farkut tai vastaavat. Ne on oikeasti nuorten ihmisten vaatteita, ei keski-ikäisten, vaikka sitten niihin kevyesi mahtuisikin. Toisaalta en voi kyllä pukeutua "tätivaatteisiinkaan", sillä näyttäisin niissäkin naurettavalta kuin vieraissa vaatteissa olevalta, sillä en kuitenkaan ole vielä "niin" vanha. Ei sen puoleen, ne eivät kyllä minun makuuni olekaan.
Onhan tässä vanhuudessa hyviäkin puolia :) Hih, voin huoleti istua niin bussissa, junassa, ratikassa kuin metrossakin. Ei tarvitse antaa paikkaa kenellkään - seisköön nuoremmat :) Itse asiassa minulla on oikeus pelkällä katseella vaatia täydessä kulkuneuvossa paikkaa itselleni. Saan rauhassa "tytötellä" nuorempia ja halutessani vaikka arvostella / kommentoida heitä heille suoraan - se on vanhojen ja kokeneiden oikeus. Hekin saavat sitten joskus :) Ei tarvitse olla huolissaan ulkonäöstä tai epätrendikkäistä vaatteista - ei minua kuitekaan kukaan katso tai huomaa. Elämä on paljon rennompaa ilman turhia ulkonäköön kohdistuvia paineita. Sitä saa luvan kanssa olla vanha, raihnainen ja rupsahtanut, sillä kaikki tietävät, että aika on ajanut tädistä ohi, vähän niin kuin Helsingin olympiastadionista.
