Kun on hyvällä tallilla, on hyvällä tallilla

Harvoin sitä tulee oikeastaan miettineeksi, miten suuri merkitys tallilla on. Tottahan toki sitä kaikki haluavat hevoselleen mahdollisimman hyvän paikan asustaa ja olla. Ja tärkeintähän tietenkin on itse hevosen hyvinvointi. Mutta hyvässä tallissa on muutakin kuin se, että asiat hoidetaan oikein ja hyvin.

Itselläni on etuoikeus pitää hevosta tallilla, joka on enemmän kuin toinen koti. Sen lisäksi, että perusasiat ovat kunnossa ja tallilla on loistava henki / ilmapiiri, saan sieltä kaiken tarvitsemani tuen, neuvot ja ohjeet hevosen pitämiseen - ilman lisämaksua.

Olen ollut heppahöperö koko ikäni. Ja muiden heppahöperöiden tavoin haaveilin omasta hevosesta jo lapsena. Niin kuin monelle muullekin on käynyt, myös minut vei muu elämä mukanaan jossain vaiheessa ja talleillu jäi. Silti haaveilin aina siitä, että jonain päivänä...

Kun sitten kuopukseni nousi neljävuotiaana ensimmäisen kerran Aulangolla hevosen selkään, palasin hevosten pariin. Pari vuotta tyydyin sivusta seuraamiseen, mutta vähitellen aloin itsekin kaivata takaisin satulaan. Ja kun tallille tuli loistava ratsastuksenopettaja, joka rautaisen ammattitaitonsa lisäksi oli kannustava, innostava ja rohkaiseva, uskaltauduin aloittamaan ratsastuksen uudelleen melkein kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Ihme oli tapahtunut.

Kävin tunnollisesti tunneilla viikottain ja edelleen pienen heppatytön tavoin jossain syvällä sisimmässäni haaveilin omasta hevosesta. Tunsin kuitenkin realiteetit: taidot ei riitä omaan hevoseen. Muistan kuinka monesti sanoin tyttärelleni, että meille ei koskaan tule omaa hevosta. Minä ihan oikeasti luulin niin. Mutta sitten... Sitten jälleen tapahtui ihme. Kun käyt tallilla, jossa ratsastuksenopettaja ihan oikeasti haluaa opettaa myös aikuisia ratsastamaan, joka ihan oikeasti haluaa saada lajin pariin yhä lisää uusia harrastajia ja joka haluaa jakaa sen uskomattoman kokemuksen, mitä hevosten kanssa touhuaminen on. Kun käyt tallilla, jossa opettaja uskoo sinuun, tukee sinua ja kannustaa, jopa hieman rohkaisee, on ihmeet mahdollisia.

Meidän opettaja kannusti minua vuokraamaan yksityishevosesta, Dakado, puolet. Ja reilun puolen vuoden päästä tästä rohkaisi minua ostamaan kyseisen hevosen, kun se oli tullut myyntiin. Tiesin, että vaikka taitoni eivät välttämättä olisivatkaan riittäneet vielä omaan hevoseen, tulisin saamaan kaiken tarvitsemani tuen ja neuvot. Oli paras mahdollinen paikka ostaa se ensimmäinen oma hevonen.

Kun tuli aika päästää Dani eläkkeelle, jälleen sain kaiken avun omalta talliltani. En usko, että missään muualla olisi ympärilläni ollut ihmisiä, joiden kautta olisin saanut järjestettyä vanhan hevoseni maailman parhaaseen loppuelämän paikkaan. Tuskin jokaista talliyrittäjää kiinnostaa, mitä asiakkaansa hevosillaan tekevät tai miten ratsastuksesa kehittyvät. Monille varmaan riittä se, että hevosta kohdellaan oikein ja maksut maksetaan ajallaan. Mutta minulla on etuoikeus pitää hevostani tallilla, jossa yrittäjä ihan oikeasti on kiinnostunut asiakkaidensa edistymisestä ja kehittymisestä.

Kun Danin "estekilometrit" tulivat täyteen, oli tyttäreni juuri siinä vaiheessa ratsastuksessa, että tarvitsi alleen hevosen, joka voisi viedä häntä eteenpäin lajissa. Olisinko itse osannut arvioida, millainen hevonen tässä vaiheessa on se paras mahdollinen. En. Itse asiassa oli hyvin lähellä, että olisin mennyt hankkimaan liian nuoren hevosen. Jälleen kerran sain kiittää sitä, että olin hyvällä tallilla. Jälleen kerran sain todeta kuinka etuoikeutettu olen, kun harrastan lajia tallilla, jonka yrittäjä tuntee asiakkaansa ja on kiinnostunut heistä. Seuraava hevoseni löytyi ratsatuksenopettajamme vihjeen kautta. Hän tiesi, minkä tasoisia olemme. Hän tiesi, millaisen hevosen tyttäreni tarvitsee edetäkseen esteratsastuksessa. Hän tiesi, millaisen hevosen tarvitsen pärjätäkseni sen kanssa. Ja hän osasi suositella meille hevosta, joka täytti nämä molemmat kriteerit. Ilman häntä en olisi koskaan osannut soittaa Hannulan Akille Turkuun, enkä koskaan olisi löytänyt Rasmua.

Rasmu osoittautui maailman parhaaksi ostoksi. Se hevonen vei meitä molempia ratsastuksessa eteenpäin jättiaskeleen. Tyttäreni nousi sieltä 80-90-tasolta alle vuodessa 110-luokkiin. Starttasi ensimmäisen kansallisen 115-luokan reilun vuoden omistuksen jälkeen. En usko, että tämä olisi ollut mahdollista minkään muun hevosen kanssa.

Kun Rasmu alkoi oireilla sädeluuontumaansa, sain jälleen kaiken tuen ja kasan neuvoja omalta talliltani. Kun oireilu paheni, jälleen kerran tuki tuli omalta tallilta. Kuinka moni talliyrittäjä oikeasti jaksaisi olla kiinnostunut asiakkaansa hevosen kuntoutumisesta tai viimeisestä matkasta? Me saimme kaiken tuen ja paljon enemmän. Jopa viimeinen matka hoidettiin meidän puolestamme. Vaikka ammattilaisille hevosen lopetettavaksi vieminen on tavallaan arikipäivää, sitä ei missään vaiheessa osoitettu meille. Päin vastoin. Minulle tuli tunne kuin meidän hevonen olisi ollut myös talliyrittäjän silmissä täyttä kultaa.

Rasmun lopettamisen jälkeenkään meitä ei jätetty. Tyttärelleni järjestettiin muuta ajateltavaa kuin Rasmun kuolema ja hän kävi harva se päivä ratsastamassa tallinpitäjämme kanssa. Parasta terapiaa suunnattomaan suruun. Kuinka moni yrittäjä tekisi samoin? Mehän emme olleet enää edes maksavia asiakkita. Silti, silti meidän hyvinvointiin ja surusta selviämiseen kiinnitettiin huomiota.

Ja kun hevosettomuuden aiheuttama tyhjyyden tunne näkyi tarpeeksi ulospäin, minutkin komennettiin hevosen selkään. Päästyäni taas satulaan tajusin, etten osaa olla ilman hevosta. Tajusin haluavani juuri sitä, vaikka istuin neljävuotiaan kakaran selässä. Nyt omistan tuon neljävuotiaan...

En olis koskaan - en koskaan - voinut ostaa nuorta, nelivuotiasta, jos se ei asuisi näin loistavalla tallilla. Tiedän saavani kaiken tuen ja neuvot, mitä nuoren hevosen kanssa tarvitsen. Ja tiedän,ettei yrittäjä ja hänen työntekijänsä kyllästy typeriin kysymyksiini. He ovat ammattilaisia, joiden työhön kuuluukin jakaa tietoa tiedonjanoisille. Turvallisin mielin ratsastan ja toimin tuon upean hevosenalun kanssa. Minulla on kaikki tarvittava tuki ympärilläni.

Tallilla siis on kuin onkin väliä. Talli on enemmän kuin vain hevosen koti. Hyvä talli koostuu monesta pienestä ja suuresta asiasta. En osaa kuvitella hevostani minnekään muualle kuin sen nykyiselle tallille, meidän tallille. Vaikka tiedän, että 70 kilometrin säteellä olisi monia edullisempiakin paikkoja pitää hevosta. Talleja, joissa perusasiat ja puitteet on kohdallaan. En silti usko löytäväni tallia, jossa saisin näiden perusasioiden lisäksi samanlaista tukea, kannustusta, rohkaisua ja palvelua kuin saan omalla tallillani.

Tätiratsastaja

Tätiratsastajat ovat aliarvostettu ja ylipilkattu asiakasryhmä kaikilla talleilla. Tätejä pidetään jotenkin tyhminä, tai ainakin yksinkertaisina hevosharrastajina. Miksi? Miksi ajatellaan, että aikuinen ratsastaja olisi jotenkin oppimaton, osaamaton ja yksinkertainen yksilö? Sama aikuinen voi olla korkeasti koulutettu ja erittäin arvostettu omassa siviiliammatissaan, mutta tullessaan tallille hän muuttuu teinien silmissä tyhmäksi ja tietämättömäksi. Teinit hihittävät nurkan takana ja jokainen tädin tekemä virhe on jotain ihmeellistä ja typerää, jota pitää porukalla nauraa ja kauhistella. Siitäkin huolimatta, että omasta mielestään kaiken osaavat ja tietävät teinit ovat tehneet ja tekevät ihan samoja virheitä ihan yhtä usein kuin pilkan kohteena olevat kukkahattutädit.

Näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan. Kukkahattutädit ja ratsastavat sedät ovat vuosikymmenet olleet se teinien suurin huvi tallilla. Kautta aikain on kokoonnuttu katsomaan aikuisten tuntia, ei siksi, että niiltä jotain oppisi, vaan siksi, että on niin kiva arvostella ratsastavaa aikuista ja pönkittää sillä omaa itsetuntoa. Onneksi tämän päivän teinit ovat tulevaisuuden tätejä - eli pilkka sattuu jossain vaiheessa omaan nilkkaan.

Täti voi tuntua typerältä, jos hän esimerkiksi vaikka epäilee kykyään pärjätä jonkun tietyn hevosen kanssa. Kyse ei välttämättä kuitenkaan ole tietämättömyydestä, osaamattomuudesta, tyhmyydestä tai edes pelosta, vaan yksinkertaisesti siitä, että täti tietää rajansa, taitonsa ja tädille on vuosien kokemuksen myötä kehittynyt sellaisetkin ominaisuudet kuten itsesuojeluvaisto ja järki.

Missä vaiheessa ratsastajasta sitten tulee täti? Pelkkä ikä siihen ei riitä, sillä tuskin kukaan pitää vaikkapa Kyraa tätiratsastajana, vaikka hän ikänsä puolesta sitä taatusti olisi. Entä, riittääkö täti-nimikkeeseen se, että on tarpeeksi ikää ja perhe? Eipä taida sekään riittää, sillä en tiedä ketään, joka kuvailisi Piia Pantsu-Jönssonia tätiratsastajaksi. Kuka siis oikein on tätiratsastaja? Voiko täti olla vain sellainen henkilö, jolle ratsastus ja hevoset eivät ole ammatti - ja ikää on tarpeeksi? Ei taida sekään riittää, sillä valtakuntamme kilpakentillä kisaa monta ratsukkoa, jotka hakevat leipänsä muualta kuin hevosmaailmasta ja tuskin kukaan kuvailisi heitä täti- tai setäratsastajiksi.

Tulkoon tätiratsastaja-leima sitten mistä tahansa, se kuitenkin tulee aina tietylle osalle ratsastavista aikuisista. Tulee ja pysyy kuin tatuoitu merkki huolimatta siitä, mitkä ovat kyseisen tädin (tai sedän) ratsastustaidot tai -tavoitteet.

Tätiratsastaja on kuitenkin talliyrittäjän kannalta tärkeä henkilö. Vaikka täti saattaakin olla ratsastustunnilla se ainoa, joka ei opi - ei sitten millään - edes yksinkertaista asiaa. Ja jolla aina on selityksensä kaikkeen ja joka aina kyselee ja kyselee kerta toisensa jälkeen opettajan mielestä täysin typeriä ja mitättömiä itsestäänselvyyksiä. Täti kuitenkin tulee tunnille. Tulee aina, joka kerta, satoi tai paistoi, oli sitten pakkanen tai helle. Täti tulee, vaikka olisi kipeä. Ja jos joskus sadassa vuodessa sattuu niin, ettei täti ihan oikeasti pääse ratsastustunnilleen, täti myös muistaa perua sen. Täti maksaa laskunsa aina, aina ja ajallaan (tai vähän etuajassa). Täti myös huolehtii niin hevosesta kuin varusteista tunninsa jälkeen. Siivoaa jopa ympäristön ja teinien jätämät sotkut. Tätiratsastaja on tosin elänyt jo niin kauan, että osaa myös vaatia rahoilleen vastinetta. Täti tietää, että talleja on muuallakin ja tädillä on auto ja ajokortti, joten tallin vaihtaminen ei ole maailmanloppu. Tätiratsastaja kannattaa siis pitää tyytyväisenä, sillä jos täti on tyytymätön, täti äänestää jaloillaan.