Jos kukaan ei lue, olenko silloin kirjoittanut?

Ihmettelin ääneen, miksei tyttäreni ole päivittänyt blogiaan yli kuukauteen. Sain vastaukseksi, ettei ole järkeä kirjoittaa, kun lukijämäärä on puoliintunut pienessä ajassa. Jäin miettimään, että onko se todella noin. Kirjoittavatko "oikeat" bloggaajat vain siksi, että kirjoituksia luetaan? Eikö kirjoittamisessa ole mitään järkeä, jos kukaan ei lue? Kirjoitetaanko vain toisten iloksi tai saadakseen kilokaupalla kiitosta ja kehuja? Onko bloggaaja, jolla on alle 100 lukijaa, turha bloggaaja? Onko ainoa tarkoitus saada sadoittain seuraajia ja tuhansittain lukijoita, vaikka tekstit olisivat puuta heinää? Onko "hyvä hyvä", "jee jee", "ihania kuvia", "sä oot sit ihana" ainoa syy siihen, että bloggaaja naputtelee tekstinsä? Sekö on kaiken bloggaamisen syvin tarkoitus?

Bloggaus on nyt out. Vähän niin kuin facebookkaus. Kumpainenkin on aivan liian hidas kanava hektisessä maailmassa. Nyt pitää olla koko ajan livenä tässä hetkessä; tunti sitten on jo historiaa, eilinen esihistoriaa, viikko sitten tapahtunutta ei kukaan enää muista, eikä ketään kiinnosta. Kaikki tapahtuu nyt ja tässä, eikä minkään ole tarkoitus säilyä enää tämän hetken jälkeen.

Aika ei enää pysähdy. Osaammeko edes enää kokea sitä tunnetta, että aika pysähtyy tähän hetkeen; tässä haluan olla, en halua kellon käyvän eteenpäin, vaan haluan sekunttien kestävän ja minuuttien jatkuvan, haluan olla juuri tässä ja nyt.

En ole bloggaaja, enkä edes halua olla. Itse päivitän "blogiani" harvakseltaan, silloin tällöin - ja vain omaksi ilokseni. Minulla ei ole seuraajia. Tai siis on kaksi: kuopukseni kaverinsa kanssa, jotka halusivat välttämättä alkaa seurata, kun aikoinaan ilmoitin, että mitäs jos minäkin kirjoittaisin jotain "julkisesti". Mutta siis oikeita seuraajia teksteilläni ei ole, eikä ole lukijoitakaan (sinä, joka olet jaksanut lukea teksti tähän asti, olet todennäköisesti vaan klikannut facebookin linkkiäni - eli tullut tänne vahihingossa), mutta se ei haittaa minua. Kirjoitan nimittäin itselleni. Haluan ajatuksiani ylös ja ehkä tämä on vaihtoehto päiväkirjalle.

Tyttäreni blogia olen aina ajatellut eräänlaisena treenipäiväkirjana, mutta nähtävästi se ei olekaan ollut sitä. Tai on ollut ehkä alkuun, mutta kun seuraajia ja lukijoita on teksteille ilmaantunut, on nälkä kasvanut syödessä ja perimmäinen tarkoitus jäänyt fanittajien määrän varjoon. Harmi sinänsä, sillä tuo blogi on ollut mukava kanava katsoa tytön kehitystä lajissaan vuosien saatossa.

Blogit on korvautuneet Instagramilla. Emmekö enää jaksa lukea useamman kappaleen tekstejä, vaan kaikki tieto on saatava muutamalla lauseella ja nopeasti? Kirjojen lukeminen on jo vähentynyt, samoin aikakauslehtien. Onko lukutaitomme kaventunut niin, että kykenemme sisäistämään ja säilyttämään mielenkiintomme vain tuon Instagram-tekstin verran? Luemme sen ja jo kymmenen minuutin kuluttua se on historiaa, unohtunut, korvautunut uudella tekstillä. Ketään ei enää kiinnosta, mitä instaan laitoit tunti sitten. Ei. Uudet tiedot on jo päivitetty ja luettu.

Onko kirjaa olemassa, jos sitä ei kukaan lue? Jaksaako kirjoja lukea enää muut kuin me keski-ikäiset, jotka olemme eläneet aikakaudella ilman nettiä, ilman somea. Aikana, jolloin kirjaston kirjat piti hakea kirjastosta ja jopa laina-ajan uusiminen piti mennä ihan fyysisesti hoitamaan kirjastoon. Jaksaako tämän päivän nuori aikuinen enää rauhoittua alas niin pitkäksi aikaan, että jaksaisi keskittyä kokonaisen kirjan lukemiseen, kun blogitestikin tuntuu olevan liian pitkä pätkä luettavaksi?

Onko blogitekstiä edes kirjoitettu, jos sitä ei kukaan lue?