Tytär lähti yliopistovaihtoon maailmalle ja vastuu hevosesta siirtyi kokonaan minulle. Tässä sitä nyt ollaan, täti ja viisivuotias, ihan kahdestaan. Tai no, ei ihan kahdestaan, sillä onneksi minulla on ympärilläni ammatti-ihmisiä sekä ihania tallinuoria, jotka auttavat kiperän paikan tullen. Ihan yksin en selviäisi mitenkään tuon nuorikon kanssa. Melkein kolme viikkoa on takana ja Pelko ja Paniikki alkavat vähitellen laimeta pelkäksi peloksi ja paniikiksi. Olen kuitenkin täysin varma siitä, että tyttäreni palattua olen itse paljon varmempi ja suhteemme hevoseni kanssa on vahvistunut. Siinä vaiheessa olen miljoonaa kokemusta rikkaampi, mutta toivottavasti myös taitavampi. Vaikka kaikkein eniten toivon sitä, etten ole onnistunut pilaamaan tuota upeaa hevosenalkua.
Heidi lähti maanantaina 8.8. ja kiipesin hevoseni selkään pitkästä aikaa. Vaikka koko kesän kävin päivittäin tallilla, en ratsastanut kuin muutaman kerran, sillä en halunnut häiritä Heidin ja Jaskan treeniä ja yhteistyötä. Nyt siis tuntui kuin olisin aloittanut kaiken ihan alusta - ja niin luultavasti tuntui hevosestakin. Mutta meillä on nyt koko syksy aikaa Jaskan kanssa tutustua toisiimme.
Tiistaina 9.8. annoin ruunalle vapaapäivän. Yritän edelleen pitää ne kaksi vapaata, kun eihän tuo nuorukainen ole vasta kuin viisi. En halua puuduttaa sitä työntekoon vielä tässä vaihessa. Katsotaan tilanne sitten uudelleen, kun pakkaset pöllöenergioneen saapuvat.
Keskiviikkona 10.8. Salla otti Jaskan mukaan Ypäjälle. Kaveri ansaitsi pienen kurinpalautuksen edellisellä viikolla olleen kisaviikon "sikailustaan". Salla hyppäsi derbykentällä ja sen lisäksi meni vielä maastoesteitäkin. Hienosti oli nuori mies mennyt ja ammattilaisen ollessa selässä myös käyttäytynyt niin kuin kuuluu. Loppuhuipennukseksi ruuna pääsi vielä laukkaamaan koko kolmen kilometrin hiittiradan.
Torstaina 11.8. olin tunnilla ja edellisen päivän Sallan ratsastuksen ansiosta hevonen oli kuin unelma.
Perjantaina 12.8. oli lihashuoltopäivä ja Lohjelmin Susanna tuli hieromaan. Jaska sai ansaitun toisen vapaapäivänsä tällä viikolla.
Koko lapsuuteni / nuoruuteni pääosin maastoilin. En edes osannut kuvitella, että siinä olisi jotain vaarallista tai jännittävää. Kaiken kukkuraksi maastoilin 99 %:sti yksin. Yksin pimeällä, yksin tuulella, yksin pakkasella, yksin myös ilman satulaa pukittelevalla hevosella. Eikä tuolloin ollut kännyköitä turvana. Jos tipuit, kävelit takaisin tallille toivoen, että myös hevonen on sinne löytänyt ja toivottavasti jopa ehjin nahoin ja ehjin varustein. Myös ensimmäisellä vuokrahevosellani maastoilin paljon, niin yksin kuin kaverin kanssa. Ja ensimmäisellä omalla. Sitten tuli Rasmu, joka ei todellakaan ollut mikään maastohevonen. Maastoilut yksin sen kanssa saivat itsesuojeluvaiston heräämään ja koko maastoilusta tuli minulle niin suuri mörkö, etten ole siitä vielä päässyt yli. Ehkä sitten jonain päivänä. Jonain päivänä uskaltaudun Jaskan kanssa maastoon. Haluan uskaltautua. Mutta ensin haluan kuitenkin luoda sen kanssa luottamuksen sileällä, vasta sitten olen valmis lähtemään metsään. Siihen asti: onneksi on Stella ja Ella!
Maanantaina 15.8. oli takana jo seitsemän päivää ja hengissä oli selvitty. Viisivuotias sai vapaapäivän ja minä kävin rehuostoksilla.
Tiistaina 16.8. työ ja Nooran pesispeli sekoittivat suunnitelmat ja jouduin turvautumaan Stellan apuun. Tuo ihana nuori nainen ratsasti Jaskan.
Keskiviikkona 17.8. olin tunnilla ja ratsastin varmaan elämäni parhaimman ratsastuksen Jaskalla. Unohdin kokonaan olevani täti ja unohdin kokonaan olevani viisivuotiaan selässä. Olin aivan flowssa. Hevonen oli taitava (jopa sulkutaivutukset ravissa meni kuin 15-vuotiaalla!) ja minä osasin, osasin enemmän kuin tätiratsastaja. Tätä fiilistä kun voisi jatkaa ikuisuuteen. Kaipaan niin näitä onnistumisen tunteita. Ja tarvitsen tunteen siitä, että pärjään tuon upean nuorukaisen kanssa pilaamatta sitä.
Torstaina 18.8. olin edelleen niin fiiliksissä eilisestä ratsastuksesta, etten halunnut vielä pilata tunnetta, vaan annoin ruunalleni viikon toisen vapaapäivän. Ratsastuksen sijaan tehtiin porkkanavenytyksiä ja muita lihashuoltojuttuja, joita Susanna oli perjantaina neuvonut. Oli ihana touhuta hevoseni kanssa.
Perjantaina 19.8. piti olla kengitys, vaan ei ollut. Oli Ismo tullut kipeäksi. Olin kuitenin jälleen tunnilla. Ihan samaa flowta en saavuttanut kuin keskiviikkona, mutta mahtavan fiiliksen silti sain. On mulla vaan upea ja fiksu viisivuotias, ei voi muuta sanoa.
Lauantaina 20.8. Kati tuli tapaamaan Jaskaa. Ja poju osasi olla oma hurmaava itsensä - ei siihen voi olla ihastumatta! Olen niin onnnellinen, että saan Katin teamimme jäseneksi nyt, kun Heidi on maailmalla. Tarvitsen luotettavan, taitavan ja ihanan ihmisen, jolle voin antaa rakkaan viisivuotiaani kerran viikossa ilman, että minun tarvitsee yhtään olla huolissani. Tarvitsen - haluan tai en - yhden täysin tallivapaan päivän, jonka voin omistaa perheelleni. Ei minulla ole oikeutta laiminlyödä muuta perhettä kokonaan, vaikka Heidi onkin maailmalla ja Jaska kokonaan vastuullani, hekin tarvitsevat minua - ja minä heitä.
Sunnuntaina 21.8. oli jälleen ihana rauhallinen tallipäivä ja olimme Marjan kanssa yhdessä ratsastamassa. Sunnuntait on kyllä niin täydellisiä tallipäiviä, kun siellä on niin ihanan rauhallista. Tällä kertaa oltiin maneesissa, kun kenttä oli sateiden jäljiltä jotenkin kova. Menin ravipuomeja ja Jaska oli mukavasti kuulolla.
Maanantaina 22.8. oli jälleen lihashuoltopäivä ja Susanna hieromassa. Ansaittu vapaa siis nuorelle miehelle.
Tiistaina 23.8. vietin itse laatuaikaa perheen kanssa ja Stella maastoili.
Keskiviikkona 24.8. tultiin sitten ensimmäisen kerran alas pilven reunalta kohti todellisuutta: minulla on kuin onkin vasta viisivuotias hevonen. Ja viisivuotias ei käyttäydy joka päivä kuin 15-vuotias. Jaska oli kerännyt jostakin (en kyllä ymmärrä mistä, kun lämpötilatkin on edelleen kahdenkymmenen asteen yläpuolella) kasapäin pöllöenergiaa ja käyttäytyi nyt pitkästä aikaa kuin viisivuotias. Jostain meni vaan kuppi nurin ja käyttäytymissäännöt unohtuivat nuorukaiselta tyystin. Tuntini alkukäyntejä yrittäessä Jaska oli ensin tosi skarppina ja hereillä. Joka väliin piti ottaa muutama raviaskel ja käynti oli kuin singerillä olisi mennyt. Pieniä kevätjuhlaliikkeitä tehtiin heti, kun joku aivasti tai yskäisi ja sitten, sitten pisteenä iin päälle alkoi armoton keuliminen. Ja nyt ei ollut kyseessä pieni etuosan kevennys, vaan ihan oikea takajaloilla seisominen. Ei kerran tai kaksi, vaan tauotta. Ei kuin tallityttö liinaa hakemaan ja juoksutus. Onneksi oli Salla paikalla ja hän myös hoiti tuon juoksutuksen / kurinpalautuksen! Vaan Sallan "keskustelun" jälkeen hevonen toimi kuin unelma ja sillä oli taas ilo ratsastaa.
Torstaina 25.8. en uskaltanutkaan antaa viikon toista kokonaan vapaata päivää, sen verran tuo eilinen minut säikäytti, vaan Jaska sai mennä Dannyn kanssa karuselliin puoleksi tunniksi ja sen jälkeen tehtiin porkkanavenytykset ja muut lihashuoltojumpat.
Perjantaina 26.8. olin tunnillani ja hevonen oli mieluummin laama kuin puuma. Ei tietoakaan keskiviikon riehumisista. Tosin olimme tällä kertaa hikisessä maneesissa, joka saattoi jonkin verran verottaa menohaluja. Hyvä niin. Sain taas koottua rohkeutta omaan ratsastukseeni.
Lauantaina 27.8. Kati meni ensimmäistä kertaa ihan kaksistaan Jaskan kanssa ja minä vietin laatuaikaa perheen kanssa.
Tänään on sunnuntai. 20 päivää on selvitty. Vielä on jäljellä 42 päivää siihen, kun Heidi tulee lomalle Suomeen ja 114 päivää siihen, kun Heidi tulee kokonaan takaisin. Paljon on siis vielä edessä. Olen kuitenkin onnellinen, että tähän asti on selvitty ilman, että hevonen tai minä, kumpikaan, olisi mennyt rikki. Ehkä jonain päivänä lopetan jopa päivien laskun?
Tänään on edessä toivon mukaan rauhallinen sunnuntairatsastus Marjan kanssa. Ilma ainakin on kaunis ja lämmin, jos nuorukainenkin osaisi käyttäytyä sunnuntain kunniaksi nätisti.
