Sitä on sitten normaali elämä alkanut jälleen. Varmin merkki syksyn alkamisesta (vaikka olenkin henkilökohtaisesti sitä mieltä, että syksy alkaa vasta 1.9.) koulujen alkamisen ohella on perinteinen tätien ruoskinta/höykytys/rääkkäys/tms. kurssi; rakkaalla lapsella on monta nimeä :) Jo vuodesta 2006 lähtien on Salla järjestänyt meille tädeille kunnon tehokurssin koulujen alkamisviikolla. Kurssi on perinteisesti ollut joko kaksi, kolme tai jopa neljää iltaa peräkkäin, 1,5 tuntia tehokkaampaakin tehokkaampaa opetusta ja tätien rääkkäystä. Siinä hiki ja huumori lentää, kun saamme koko rahan edestä laittaa itsemme ja taitomme likoon, kuulemme nasevat ja osuvat kommentit ratsastuksestamme. Meistä todellakin otetaan kaikki irti. Samalla saamme kipeiden lihasten lisäksi käsittämättömän upeita onnistumisen tunteita ja ahaa-elämyksiä. Vaikka sitä tavallaan jälleen kerran - vuodesta toiseen - huomaa, ettei oikeasti osaa yhtään mitään. Ja silti, joka vuosi sitä kuitekin ylittää itsensä juuri tällä kurssillla. Ja ennen kaikkea, sitä joka vuosi löytää itsensä juuri tältä kurssilta. :)
Vuonna 2006 meitä oli viisi rohkeaa tätiratsastajaa, jotka halusimme tehokurssin. Okei, yksi joukosta ei kyllä todellakaan ollut - tai ole vieläkään - täti, sanan varsinaisessa merkityksessä. Ikää ei vaan ole tädille tarpeeksi :) Mutta kahden lapsen äitinä ja "elämää nähneenä" luettakoon hänetkin tädiksi. Meistä yhdellä oli ensimmäinen oma hevonen, yksi kävi aktiivisesti 2-3 kertaa viikossa tunneilla, me kolme muuta ilmestyimme tunnollisesti joka viikko omalle ratsastustunnillemme. Emme siis todellakaan olleet mitään huippuratsastajia. Itse olin tuolloin ratsastanut vasta kolme vuotta, jos lapsuuden ratsasteluvuosia ei lasketa. Mutta kaipasimme silti jotain ekstraa. Ensimmäisen vuoden kurssi oli nelipäiväinen ja menin sen aivan ihanalla torinhevostammalla.
Vuosien saatossa on kurssille osallistunut meidän viiden lisäksi välillä "vierailevia tähtiä", mutta ydinporukka on säilynyt yhtä vuotta lukuunottamatta muuttumattomana viime vuoteen asti. Viime vuonna yksi "kantajäsenistä" ei päässyt ja tänä vuonna kaksi alkuperäistä jätti kurssin väliin. Toinen menetettyään rakkaan hevosensa talvella ja toinen annettuaan hevosensa hetkeksi ylläpitoon. Mutta me kolme muuta sitkeetä tätiä olimme tänäkin vuonna mukana.
Lihakset on kipeänä ja mieli täynnä uusia upeita oivalluksia ja oppeja. Näillä jaksaa taas vastaanottaa alkaneen / tulevan syksyn. Ja sitähän voisi vaikka aloitta päivien laskemisen seuraavan vuoden tätikurssiin.
