HIHS - miten selvitä ilman konkurssia

Helsinki International Horse Show pyörii par'aikaa Helsingin jäähallissa. Olen erittäin harvinainen suomalainen, Etelä-Suomessa asuva hevosharrastaja, sillä olen sinnikkäästi vuodesta toiseen onnistunut välttämään sitä. Ja miksikö? No, tapahtuma vaan yksinkertaisesti on aivan liian kallis tällaiselle varusteriippuvaiselle tyhjätasku-hevosenomistajalle.

Lähdetään nyt ensin vaikka lippujen hinnoista. Koko päivän lippu sunnuntaille (jolloin siis on Longines FEI World Cup 165 cm-luokka, eli maailman huiput radalla) maksaa 124,50 € ja minun kohdallani tuo tarkoittaa 2 x 124,50 €, sillä luonnollisesti maksaisin myös tyttäreni lipun, sillä eihän opiskelijaraukalla nyt tuollaisia rahoja ole yhteen lippuun sijoittaa. Hinta on aika kohtuuton, jos katsomoon halutaan muitakin kuin hevosharrastajia. Vai olisitko itse valmis maksamaan saman summan vaikka kuviokellunnan mestaruuskisoista?

Ja koska en satu olemaan helsinkiläinen, myös kisapaikalle pääseminen aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia joko polttoaine- ja parkkimaksukuluina tai junalippu- / bussilippukuluina. Junalla hinta 13-15€/suunta (ja minun kohdallani tämäkin x2). Eli jo tässä vaiheessa olisi tämän kukkahattutädin lompakkoa kevennetty noi kolmella sadalla eurolla!

Ihan vaan vertailuna voin kertoa, että tuolla HIHS:n yhden aikuisen lipun hinnalla olisi tänäkin vuonna saanut Norjaan Oslo Kingsland Horse Show:n perhelipun koko päiväksi. Tuo perhelippu kun maksoi 990 kruunua, eli 104 euroa. Aikuisten yksittäisten lippujen hinnat hyville paikoille pyörivät muutamissa kympeissä (€). Toisin sanoen HIHS:n yhden lipun hinnalla olisi hyvin ostanut edestakaislennot ja pääsyliput Osloon.

Tallinnan Horse Show on kuulemma vielä halvempi, mutta Viron hintataso on muutenkin alhaisempi kuin Helsingin, joten siihen on aika naurettava verrata. Norja sen sijaan on oikeasti kallis maa ja silti siellä pystytään järjestämään kisat, joissa FEI World Cup-luokka, reilusti halvemmalla kuin meillä. Joku vetää meillä välistä - ja kunnolla - tai sitten lajin elitismi halutaan säilyttää.

No, tänä vuonna jäi Oslo väliin, mutta ensi vuonna mennää taas - se on varma!

Koska unohdan aivoni narikkaan päästessäni hypistelemään kaikkia ihania hevostarvikkeita, ei kustannukset HIHS:n kohdalla koskaan jäisi ainoastaan sisäänpääsyyn ja matkoihin. En yksinkertaisesti selviäisi kotiin ostamatta kasa kaupalla kamaa, jota ilman hevoseni ja minä selviäisimme aivan taatusti.

Vuosi sitten Oslon Horse Showsta selvisin "vain" yksillä suitsilla, yhdellä satulahuovalla, fleecetakilla, heppanameilla, satulasaippualla ja muutamalla muulla kevyellä ja pienellä tarvikkeella. Mutta näille vähäisille ostoksille oli perusteellinen syy: kaikki piti saada tuotua käsimatkatavaroissa lentokoneessa. Pakko myöntää, että mittailin ja punnitsin mielessäni paria loimea, jotka olisivat olleet niin perhanan hyvässä tarjouksessa.

Toissa vuonna WEF:ssä (Winter Equestrian Festival, Wellington, Florida, USA) minut pelasti expossa niin ikään tietoisuus siitä, että kaikki ostokset on mahduttava mukaan lennolle kotiin.

Mutta Helsinki ja HIHS. Junaan saa raahattua vaikka kuinka monta loimea ja satulahuopaa! Suitsiakin saa pakattua reppuun ja vaatteita mahtuu vaikka päälle, onhan nyt jo sen verran kylmä syyssää, ettei tulisi edes hiki parista ylimääräisestä vaatekerrasta.

Miten sitä ihiminen onnistuukin unohtamaan kaiken järkensä ja ajatuskykynsä hevostarvikeliikkeessä? Ja miten se, että jokin tuote on vaikka 50 % alennuksessa saa tuntumaan siltä, että on säästänyt rahaa? Jos täysin heräteostoksen ovh on 400 € ja se myydään nyt 200 €:lla, niin en oikeasti ole säästänyt euroakaan. En. Sen sijaan olen tuhlannut 200 €. Piste.

Tänä vuonna ratsastusseuramme palkitsee jälleen ahkeria talkoolaisia sunnuntain HIHS-lipuilla ja nyt on muutaman vuoden tauon jälkeen myös kuljetus järjestetty Hämeen Ratsastajien toimesta. Niinpä minäkin aion tarttua härkää sarvista ja lähteä HIHS:iin. Kaikesta huolimatta. Pieni piru pääni sisällä jo ehti kuiskata, että koska nyt säästän lipuissa ja matkoissa, voin hyvillä mielin tutkiskella expon tarjontaan... Vaan pitäisikö jättää lompakko, tai ainakin luottokortti kotiin, ihan vaan kaiken varalta?

Ratsastus on eliittilaji, mitä minä siellä teen?

Ratsastuksella on koko elämäni ajan ollut elitistinen kaiku. Se on ollut ja on edelleen lajille taakka. Lapsena en edes kyseenalaistanut vanhempieni väitettä siitä, että viikottainen vakioratsastustunti olisi aivan liian kallis harrastus meille "tavallisille ihmisille". En vongannut omaa hevosta, sillä tiesin, ettei perheellämme olisi siihen ollut varaa. Ihme sinänsä, mutta en edes katsellut kateellisena niitä, joilla oli oma hevonen jo lapsena / teininä. Sen sijaan kävin ahkerasti tallilla, autoin kaikkia, joille apu kelpasi, odotin / jonotin tuntihevosista itselleni hoitohevosta, tein tallia viikonloppuisin ja säästin viikkorahoja, jotta pääsin vanhempieni  maksaman alkeiskurssin jälkeen edes silloin tällöin ratsastustunnille. Oman hoitohevosen kautta pääsin tutustumaan lajiin myös kilpaurheilun näkökulmasta, sillä hoitohevoseni oli "yksäri", jonka omistaja valmentautui ja kisasi tuon ajan mittapuun mukaan katsottuna aktiivisesti.

Oma hevonen oli luonnollisesti aina haave, mutta mitä vanhemmaksi (ja viisaammaksi?) kasvoin, sitä enemmän haave muuttui utopistiseksi lapsuuden unelmaksi, jonka en uskonut koskaan toteutuvan, sillä ajattelin, ettei minulla olisi koskaan siihen varaa.

Kun ruuhkavuosina palasin takaisin lajin pariin ja huomasin, että hevosia oli "tavallisillakin" ihmisillä, aloin kapinoida lajin elitistileimaa vastaan. Kyllä kaikilla on varaa ratsastaa, kysehän on vain siitä, mihin rahasi käytät. Yhden ravintolaillan hinnalla ratsastat monen monta ratsastustuntia viikossa. Ja yksi Thaimaan matka maksa enemmän kuin vastaavan pituinen ratsastusleiri.

Pitkään olin vakaasti sitä mieltä, että ratsastusta aivan aiheetta haukutaan elitistiseksi. Vielä ensimmäisen oman hevosenkin aikana pidin hevosen omistamista ja ratsastusta ylipäänsä lajina, johon jokaisella on ihan hyvin varaa, jos vaan niin haluaa, kykeninhän minäkin keskituloisena kansalaisena pitämään hevosta maneesitallilla melkein keskellä kaupunkia ja silti tekemään matkoja niin ulkomaille kuin kotimaassa useammankin kerran vuodessa.

Sitten tyttäreni kasvoi, hevonen vaihtui ja kilpaileminen sekä lajissa kehittyminen tuli hänelle intohimoksi. Siinä vaiheessa aloin pikku hiljaa epäröidä kantaani siitä, että jokaisella ihan oikeasti on varaa harrastaa tosissaan tätä lajia.

Mistä tämä kaikki sitten koostuu.

Hevosen hankintahinta riippuu luonnollisesti siitä, millaista hevosta olet ostamassa. Muutamalla tonnilla saat mukavan harrastuskaverin tai ensimmäisen hevosen, jonka kanssa opetella sitä hevosen omistamista. "Opetusmestarin" viemään sinua kilpauralla asteen eteenpäin vaikeampiin luokkiin voit hyvällä tuurilla - ja suhteilla - löytää jo kymppitonnilla, mutta kyllä nuoremmat kapasiteetikkaat hevoset ovat lähtöhinnoiltaan meidän harrastekisaamiseenkin jo autojen hintojen kanssa samassa - ja nyt en tarkoita autolla mitään käytettyä pikkuautoa tai perheen "kauppakassia". Niistä oikeista GP-hevosista hintoineen on tässä ihan turha edes mainita.

Kiinteät kulut ovat luonnollisesti tallimaksu, vakuutusmaksu, kengitys, rokotus, madotus ja raspaus. Näitä ilman ei pääse, vaikka kuinka yrittäisi säästää. Nämä ovat ihan jokaiselle hevosenomistajalle pakollisia kuluja. Tallimaksu on joka ikinen kuukausi. Kotikunnassani se on maneesitallilla 500 - 700 euroa riippuen tallista. Vakuutusmaksu on vakuutuksen kattavuudesta, hevosen hinnasta ja luonnollisesti vakuutusyhtiöstä riippuen muutamasta satasesta useaan tuhanteen euroon vuodessa. Harraste- ja harrastekilpahevosilla (siis muut kuin ne satojen tuhansien ja miljoonien eurojen GP-hevoset) keskiverto sairauskulu- ja henkivakuutus taitaa olla sellaiset 700 euroa vuodessa. Kengitystä tarvitaan 4 - 8 viikon välein riippuen hevosesta. Alle satasella et kenkiä alle saa ja parhaimmillasi saat pulittaa ympärikengitysestä pari sataa euroa. Matolääkitys on tallin tavoista riippuen 3-4 kertaa vuodessa, pari kymppiä kerta. Raspata täytyy vähintään kerran vuodessa, jotkut hevoset vaativat sen puolen vuoden välein. Siitä selviää yleensä alle satasella kerta, Rokotus sentään on vain kerran vuodessa, eikä siitä yli sataa euroa ainakaan kotikunnassani joudu maksamaan.

Tässä vaiheessa laskimessa on vielä sellainen luku, että siitä selviää hyvinkin ilman, että täytyisi kustannussyistä luopua vielä mistään muusta mukavasta. Selllainen inhimillinen summa, ettei se tee lajista vielä kallista tai tavalliselle ihmiselle ulottumatonta "vain rikkaiden lajia".

Kiinteät kulut ovat siis kuluja, jotka joudut maksamaan, vaikka hevosesi seisoisi karsinassa 24/7, eikä sillä tehtäisi yhtään mitään ikinä.

Jos haluat kehittyä ratsastajana, kuuluu hevosen kiinteiden kulujen lisäksi arkielämääsi myös säännölliset ratsastustunti- ja valmennuskulut. Ja tosi asia on se, että ilman opetusta ja valmentautumista on aivan turha haaveilla kilpailemisesta. Tai ainakaan siitä, että voisi kehittyä lajissa ja pärjätä kilpailuissa. Omalla hevosella ratsastuskoulutunnille pääsee parilla kympillä kerta. Valmennukset maksavat valmentajasta ja valmennusryhmän koosta riippuen kolmesta kympistä vähän alle tai vähän yli sataseen kerta. Ja jos valmennukseen lähtee oman tallin ulkopuolelle, täytyy luonnollisesti vuokrata vielä traikku (jos et ole niin onnellisessa asemassa, että sinulla olisi oma hevoskuljetustraileri). Vuokrat vaihtelevat välillä 30 - 60 euroa kerta / vuorokausi paikasta ja kalustosta riippuen.

Kilpailukustannukset ovat sitten ihan oma lukunsa. Lähtömaksut alkavat muutamasta kympistä per luokka aina kansainvälisiin kisoihin ja niiden tuhansien eurojen starttimaksuihin.

Aktiivisesti kilpaileva hevonen ei niin ikään pärjää pelkästään sillä heinällä, kauralla ja kivennäisellä, mitkä yleensä kuuluvat tallimaksuun, vaan joudut ostamaan erikoisrehuja ja lisäravinteita. Pelkkiin rehuihin saat menemään satasen kuukaudessa lisää.

Kilpahevonen (myös harrastekilpahevonen) tarvitsee myös säännöllisen lihashuollon pysyäkseen terveenä ja kunnossa; fysioterapia / hieronta / equitron noin kuuden viikon välein maksaa hieman alle sata euroa kerta.

Ja vaikka et kilpailisi, joudut varautumaan siihen, että eteen tulee irtokengät, yllättävät eläinlääkärikulut, hajoavat varusteet, haavanhoidot, sopimattomat satulat... Rahaa yksinkertaisesti palaa enemmän kuin pystyt villeimmissä kuvitelmissasikaan ajattelemaan.

Ja jos sinulle vielä jää muutama euro pankkitilillesti tämän jälkeen, niin varustehankintoihin saat sen kyllä ihan mukavasti käytettyä, sillä hevostarvikeliikkeistä löytyy koko ajan jotain uutta ja mukavaa, jota ilman et yksikertaisesti kykene olemaan.

Niin, että onko laji sittenkin edelleen tarkoitettu vain niille, jotka ovat syntyneet kultalusikka suussa tai saaneet joko lottovoiton tai valtaisan perinnön? Onko elitistileima vaan yksinkertaisesti poltettu tämän lajin "otsaan" niin syvälle, että sitä vastaan on täysin turha taistella? En haluaisi uskoa siihen, mutta jatkuvasti nollaa näyttävä pankkitili todistaa minulle muuta.