Tätiratsastaja

Tätiratsastajat ovat aliarvostettu ja ylipilkattu asiakasryhmä kaikilla talleilla. Tätejä pidetään jotenkin tyhminä, tai ainakin yksinkertaisina hevosharrastajina. Miksi? Miksi ajatellaan, että aikuinen ratsastaja olisi jotenkin oppimaton, osaamaton ja yksinkertainen yksilö? Sama aikuinen voi olla korkeasti koulutettu ja erittäin arvostettu omassa siviiliammatissaan, mutta tullessaan tallille hän muuttuu teinien silmissä tyhmäksi ja tietämättömäksi. Teinit hihittävät nurkan takana ja jokainen tädin tekemä virhe on jotain ihmeellistä ja typerää, jota pitää porukalla nauraa ja kauhistella. Siitäkin huolimatta, että omasta mielestään kaiken osaavat ja tietävät teinit ovat tehneet ja tekevät ihan samoja virheitä ihan yhtä usein kuin pilkan kohteena olevat kukkahattutädit.

Näin on ollut aina ja näin tulee aina olemaan. Kukkahattutädit ja ratsastavat sedät ovat vuosikymmenet olleet se teinien suurin huvi tallilla. Kautta aikain on kokoonnuttu katsomaan aikuisten tuntia, ei siksi, että niiltä jotain oppisi, vaan siksi, että on niin kiva arvostella ratsastavaa aikuista ja pönkittää sillä omaa itsetuntoa. Onneksi tämän päivän teinit ovat tulevaisuuden tätejä - eli pilkka sattuu jossain vaiheessa omaan nilkkaan.

Täti voi tuntua typerältä, jos hän esimerkiksi vaikka epäilee kykyään pärjätä jonkun tietyn hevosen kanssa. Kyse ei välttämättä kuitenkaan ole tietämättömyydestä, osaamattomuudesta, tyhmyydestä tai edes pelosta, vaan yksinkertaisesti siitä, että täti tietää rajansa, taitonsa ja tädille on vuosien kokemuksen myötä kehittynyt sellaisetkin ominaisuudet kuten itsesuojeluvaisto ja järki.

Missä vaiheessa ratsastajasta sitten tulee täti? Pelkkä ikä siihen ei riitä, sillä tuskin kukaan pitää vaikkapa Kyraa tätiratsastajana, vaikka hän ikänsä puolesta sitä taatusti olisi. Entä, riittääkö täti-nimikkeeseen se, että on tarpeeksi ikää ja perhe? Eipä taida sekään riittää, sillä en tiedä ketään, joka kuvailisi Piia Pantsu-Jönssonia tätiratsastajaksi. Kuka siis oikein on tätiratsastaja? Voiko täti olla vain sellainen henkilö, jolle ratsastus ja hevoset eivät ole ammatti - ja ikää on tarpeeksi? Ei taida sekään riittää, sillä valtakuntamme kilpakentillä kisaa monta ratsukkoa, jotka hakevat leipänsä muualta kuin hevosmaailmasta ja tuskin kukaan kuvailisi heitä täti- tai setäratsastajiksi.

Tulkoon tätiratsastaja-leima sitten mistä tahansa, se kuitenkin tulee aina tietylle osalle ratsastavista aikuisista. Tulee ja pysyy kuin tatuoitu merkki huolimatta siitä, mitkä ovat kyseisen tädin (tai sedän) ratsastustaidot tai -tavoitteet.

Tätiratsastaja on kuitenkin talliyrittäjän kannalta tärkeä henkilö. Vaikka täti saattaakin olla ratsastustunnilla se ainoa, joka ei opi - ei sitten millään - edes yksinkertaista asiaa. Ja jolla aina on selityksensä kaikkeen ja joka aina kyselee ja kyselee kerta toisensa jälkeen opettajan mielestä täysin typeriä ja mitättömiä itsestäänselvyyksiä. Täti kuitenkin tulee tunnille. Tulee aina, joka kerta, satoi tai paistoi, oli sitten pakkanen tai helle. Täti tulee, vaikka olisi kipeä. Ja jos joskus sadassa vuodessa sattuu niin, ettei täti ihan oikeasti pääse ratsastustunnilleen, täti myös muistaa perua sen. Täti maksaa laskunsa aina, aina ja ajallaan (tai vähän etuajassa). Täti myös huolehtii niin hevosesta kuin varusteista tunninsa jälkeen. Siivoaa jopa ympäristön ja teinien jätämät sotkut. Tätiratsastaja on tosin elänyt jo niin kauan, että osaa myös vaatia rahoilleen vastinetta. Täti tietää, että talleja on muuallakin ja tädillä on auto ja ajokortti, joten tallin vaihtaminen ei ole maailmanloppu. Tätiratsastaja kannattaa siis pitää tyytyväisenä, sillä jos täti on tyytymätön, täti äänestää jaloillaan.